Pelien taika pitää pintansa

Yksikätisten rosvojen aikaa

Nykyisillä monipuolisilla sloteilla ja 1800-luvulla keksityillä yksikätisillä rosvoilla ei helposti tunnu olevan paljoakaan yhteistä. Jos asiaa pohtii tarkemmin, on niillä kuitenkin paljon yhteistä, sillä yksikätiset ovat nykyisen pelimaailman perusta. Niiden simppeli mutta kiehtova idea on jalostettu nykyisen teknologian avulla uusille ulottuvuuksille, minkä ansiosta peliväki saa nykyisin kaiken parhaimman irti huvituksista. Tarjonta on monipuolinen, kun taas teknologian eri osa-alueet on valjastettu valveutuneiden pelaajien käyttöön. Peli voikin olla yhdistelmä musiikkia, jännitystä ja tarinaa – ja tämä yhdistelmä kruunautuu voittopotilla.

Pelimaailman suosion kasvu ja muutos

Pelit pysyivät pitkään entisenlaisina malleina, joita oli mahdollisuus kokeilla markettireissun yhteydessä tai huoltoasemalla. Itse peli ei ollut muuttunut paljoakaan yli sadassa vuodessa. Keloilla pyörivät kirsikat, kellot ja jokerit, ja näiden symbolien säestämänä tippui tasaiseen tahtiin pieniä määriä lantteja. Samaan aikaan videopelimaailmassa alkoi kuitenkin kuhina, jota vauhditti 2000-luvulla tapahtunut teknologinen vallankumous.

Nykyisin pelimaailmalla onkin jo oma historiansa (http://vapriikki.fi/pelimuseo/), joka kiehtoo monia pelaajia. Pelit eivät ole enää tylsiä koneita huoltoaseman nurkassa, johon heitetään tottumuksesta pari lanttia, vaan niiden joukossa on paljon valinnanvaraa. On slotteja, pokeria, klassisia pöytäpelejä ja live pelejä, raaputusarpoja ja jättipottipelejä. Kaikkein parasta muuttuneessa pelimaailmassa on se, ettei pelaaja ole enää riippuvainen ajasta ja paikasta. Netin avulla jokainen voi pelata itse valitsemaansa aikaan missä vain.

Kasinolle vai nettikasinolle?

Vuosikymmeniä sitten moni haaveili oikealla kasinolla pelaamisesta, mutta nykyisin yhä useampi valitsee mieluummin nettikasinon, jossa on lunastettavissa suuri ja avokätinen casino bonus. Oikealla kasinolla pelaaminen on kokenut omalla tavallaan pienen mahalaskun samalla, kun nettikasinoiden taso on noussut hurjaa vauhtia.

Moni kasino tarjoaa nopeasti kasvavia potteja ja mahdollisuuden opetella pelien pelaamista ilmaiseksi ennen tositoimiin siirtymistä. Suosituilla kasinoilla on paljon pelaajia, joiden likoon laittamat panokset kasvattavat progressiivista jättipottia nopeasti suureksi. Pelaajat osaavat myös äänestää tietokoneen näppäimien avulla ja vaikuttavat omalta osaltaan kehityksen suuntaan. Tietokoneruudun takana on huomattavasti helpompi tehdä valintoja kasinoiden ja pelien suhteen kuin oikealla kasinolla.